Neuvotteleminen on kuin
autolla ajoa liukkaalla kelillä

Vuoden ensimmäiset liukkaat tiet ja loskaiset kinokset saavat aina aikaan kaaoksen liikenteessä. Kun talvi etenee, niin osaava kuljettaja ei juuri samoihin asioihin kiinnitä mitään huomioita. Hän lukee tienpintaa ja muuttuvia olosuhteita ja toimii automaattisesti varoen liikaa kaasua tai jarrua ja suuria yllättäviä ohjausliikkeitä. Hän myös vaihtaa tapaa lähestyä risteyksiä käyttäen talvikelillä moottorijarrutusta enemmän kuin kesäkelillä. Kesätauon jälkeen kaikki osaaminen on kuitenkin uinumassa ja ensimmäiset talviolosuhteet vaativat erityistä huomiota ja luottamusta itseensä myös taitavalta kuljettajalta.

Tunnistatko millaista oma osaamisesi neuvottelijana on? Oletko ns. uusi kuljettaja, jonka tilanteet tulevat vastaan harvoin tai jonka mielestä varmemmaksikin voisi itsensä tuntea? Niin kuin autoa ajaessa on neuvottelullakin päämääränsä. Ilman tavoitteita ei synny neuvottelua. Keskustelua voi syntyä tai vaikka riita, mutta neuvotteluksi tilanne muuttuu vasta, kun osapuolet kokevat, että heillä on päämäärä ja halua päätyä sinne. Matkaa tehdään yhdessä.

Onko suunnitelmasi lujittaa neuvottelusuhdetta vai saavuttaa voiton tunne tavoitteittesi ohella? Tunnista neuvotteluasetelma ja valtuudet, jotka osapuolilla on. Aseta tavoitteesi saavutettavaksi kyseisellä kerralla, rakenna niihin joustonvaraa, joka tukee mahdollisuuksiasi yhteistyön edetessä. Joskus on autollakin olosuhteiden pakosta ajettava eri reittiä ja kuitenkin voi saapua perille.

Peräänantamattomuudella ja jämäkkyydellä ajatellaan saavuttavan parhaat tulokset neuvottelussa, mutta niin kuin huonoissa keliolosuhteissakin kevyt ote ja rauhallinen mieli tuovat varmimmin perille. Ajellaan turvallisesti tuloksiin!

INA VIRKKI-UKELEGHE

Kategoriat

Viimeisimmät artikkelit