Työyhteisön vuorovaikutustaidot osa 5:
Kuunteleminen on puhujan tärkein taito

Istun työpöytäni ääressä ja olen päättänyt keskittyä seuraavan tunnin tärkeään tehtävään. Ajatusvirta vie minut mennessään ja uppoudun tehtävään. Yhtäkkiä ajatusvirta katkeaa: olen kahden työtoverini keskustelun välissä. Kuulenko vai kuuntelenko?

Kuulemme jatkuvasti ympäristöstämme erilaisia ääniä ja merkityksiä. Kun asia alkaa tuntua merkitykselliseltä, on mahdoton enää kohdentaa huomiota tehtävään asiaan. Tämä johtuu aivojemme reaktioista aistittaviin asioihin.

Kuuleminen on aistimus, joka ei välttämättä aiheuta aivopuoliskojen välistä tietojen vaihtoa. Vaikka kuulenkin koko ajan kollegojen aiheuttamia ääniä: näppäimistön naksuttelua, papereiden selaamista, kännykän piippauksia, en kiinnitä niihin huomiota.

Mikä minut sitten saa kuuntelemaan? Kun asia koskettaa omaa toimintaa tai omia mielenkiinnon kohteita, mielenkiintoni herää, ja haluan osallistua keskusteluun. Vaihtoehtoisesti stressitasoni kohoaa ja ärsyynnyn häiriöstä. Joudun tekemään valinnan, kuulenko vai kuuntelenko ja osallistun.

Kuuntelemisen valitessani lähden tietoisesti uuteen vuorovaikutusprosessiin, koska jokainen tilanne on uusi.

Kuunteleminen on taitoa mukauttaa omaa viestintäänsä keskustelukumppanin tason ja tarpeen mukaisesti. Se on halua ymmärtää toisen tarkoituksia. Kuuntelemisessa on tärkeää aistimisen lisäksi huomion kiinnittäminen tilanteeseen, merkityksen antaminen ja ymmärtäminen sekä keskeisten asioiden muistaminen.

Jotta sanoma välittyisi mahdollisimman täydellisesti, tekee kuuntelija havaintoja ja tulkintoja myös visuaalisista ärsykkeitä eli sanattomasta viestinnästä. Sanaton viestintä vaikuttaa kuulemiskokemukseen, sillä se vahvistaa puhujan ilmaisemia tunteita ja kokemuksia.

Kuunteleminen on taito, jota voi harjoitella ja kehittää.

  • Ole läsnä: Kuuntelemisessa tärkeintä on olla läsnä, sillä kuunteleminen on aktiivista työtä. Halutessasi kuunnella aidosti, torju häiriötekijät: kännykkä, tietokone ja jopa omat arkipäivän ongelmat.
  • Kannusta: Kannustaaksesi puhujaa kuuntele koko olemuksellasi ja kommentoi eleillä, ilmeillä ja pienillä äännähdyksillä. Innosta puhujaa kysymällä!
  • Tunnista asenteesi: Tunnista asenteesi ja mahdollinen ennakkoluuloisuutesi, ja anna keskustelulle mahdollisuus syventyä.
  • Keskity: Kuunteleminen antaa eniten, kun etsit asian kiinnostavia ja positiivisia puolia. Keskity ja puutu vaikeisiin asioihin ymmärtääksesi. Hyvä kuuntelija uskaltaa keskustella myös vaikeista asioista.
  • Vahvista: Hyväksy viestin lähettäjä, vaikka et hyväksyisikään hänen mielipiteitään. Anna keskustelukumppanin säilyttää itseluottamuksensa!
  • Rikasta: Rikastuaksesi keskustelusta hillitse itsesi ja kuuntele jokainen puheenvuoro loppuun. Oma puheenvuorosi on syvällisempi ja ymmärrettävämpi, kun olet itse ymmärtänyt keskustelukumppanin sanoman. Ajattele mitä ja miten sanot. Puhutut sanat ovat ajatuksen jatkeita, jotka tukevat keskustelua ja syventävät sitä.

Aito vuorovaikutus on kiireetöntä ja stressitöntä. Liian usein keskustelu jää pintapuoliseksi, koska ei ole kuuntelijoita – on vain puhuja tai puhujia. Hae syvyyttä kuunteluusi!

Marsa Bäck & Petra Alijärvi

Kategoriat

Viimeisimmät artikkelit